perjantai 20. joulukuuta 2013

2012 2013 RetroRide! - Jäniksen vuosi

Hauska päivämäärä, vuoden viimeinen sellainen.
Sattumalta katsoin tietokoneen näytöltä kellonaikaa: 20:11 2012 2013. Noin, sain inspiraation hiukan vetää yhteen mennyttä vuotta ja syksyä. Vuosi on ollut aika vivahteikas, tekemistä on riittänyt. Alkuvuoden hiukan rauhallisimmista hetkistä laitettiin urku auki RetroRide!:n ja Jopojen myötä. Leipätyötä on piisannut niin, ettei kesälomaakaan tullut kunnolla pidettyä. Se lyhyt syyskuinen koilliskairan kierros oli kyllä hyvä ja erityisen tarpeellinen. Ilman sitä olisi nyt olo aika kypsä. Jäniksen selässä ollaan oltu.


Lopultakin, hienoimmat kokemukset ovat aina liittyneet näihin reissuihin, luonnossa. Rankkoja haasteita. Nollausreissuja.


Mittasuhteita on vaikea hahmottaa kuvista, mutta ihminen on pieni.

Leimakirveen jälki 1905
Aina oppii jotakin uutta, metsässäkin. Tämän kuvan halusin ehdottomasti ottaa, kun olin lukenut sen tarinan Pikkusaukkosuvannonvaaran näköalapaikan opastetaulusta. Toistasataa vuotta sitten kaksi metsäherraa leimasivat alueen puustoa myyntiä varten. Ostajia ei löytynyt ja puut ovat yhä pystyssä, leimakirveen jälki kyljessä. Näitä löytyi paljon, kun osasi katsoa. Omassa työkalupakissa on myös vastaava "leimakirves", se ja sen, minkä halusin unohtaa...

Et ole yksin, Albumi, J. Karjalainen 2013
Nuortin reissu ei riittänyt, otettiin vähän ekstraan, ilman taakkaa, Pyhä-tunturilla.


Kaikki loppuu aikanaan, hyvät reissutkin.

Kaino Vieno
Keväällä tuli kiire RetroRiden osalta. Nyt syksyllä mahdolliseen tulevaan on jo varauduttu hyvissä ajoin. Kalustohankinta on ollut mielenkiintoista ja kiivasta. Ekotop Retro SL-35 Ride! legendaariset 22" Jopon päälirenkaat on saatettu juuri markkinoille. Ja uutta Jopo tuning-pakettia aletaan toteuttaa lähitulevaisuudessa. Tekemistä ja haastetta riittää ensi vuodellekin. Tänäänkin tuli ostettua yksi Jopo-projekti Lapista; keväällä se pyöriikin jo ties missä.

Asiat voisivat olla yksinkertaisempia, tai ne voisi tehdä helpommin, tai jättää tekemättä. Jostakin syystä ne vain kohtaa pitemmän kaavan kautta. Tälle vuodelle riitti kertomista joka kuulle, paitsi lokakuu hujahti ohi ja paukut saattoivat olla vähissä.
Kyllä se laituritikas lähtee helpommin pois sulasta vedestä...
Syytä tyytyväisyytenkin on. Vuoden mittaan oranssit Jopot väistelivät minua; nyt niitä on kuitenkin monta. Alapuolen kuvassa olevia valkosivuisia SL-35 26" päälirenkaita ei ole koskaan aikaisemmin valmistettu. Nyt on, kuten myös 24" renkaita. Valkosivu tekee Joposta raikkaamman näköisen.


Hiljakkoin, joku halusi ostaa tämän henkilökohtaisen kulkupelin, Sytytä Päältä! Jopon. Vähän haikea on olo, kun kelpo pyörä lähti kohti uusia seikkailuja. Hyvin se palveli monilla reissuilla, ja katseita keräsi. Uusi samantapainen on kyllä rakenteilla, seitsemän vuotta nuorempi korimalli.

Eteenpäin, sanoi mummo lumia odotellessa.




lauantai 30. marraskuuta 2013

JOPON 22" rengas SL-35



Legendaarinen Nokian SL-35 päälirengas palaa Suomen teille. Ekotop tuo markkinoille kaivatun retro Jopon ensiasennusrenkaan. 22" rengaskoko on milleissä 44*484. Tätä rengasta ei ole valmistettu yli kolmeenkymmeneen vuoteen, eikä sen pitänyt olla enää mahdollistakaan. Nyt, kun vanha rengasmuotti löytyi, SL-35 nimettiin uudelleen ja ensimmäinen tuotantosarja tulee markkinoille tyylikkäänä vaaleasivuisena retrorenkaana. Suomalainen Laaturengas, made in Lieksa, Finland.


Suomalaiset ovat ajaneet tällä rengaskuviolla pian 80 vuotta. Se on osoitus suomalaisen työn laadusta ja arvostuksesta. Vanhassa Nokian Logossa oli: 1898 ja SGT Oy eli Suomen Gummitehdas Oy. Ajat muuttuvat, pyörät pyörivät. Joltinenkin onni oli, että kaikkia Jopon rengaskoon muotteja ei oltukaan hävitetty, vaikka niin luultiin, ja asialle sattui sinnikäs Jopoharrastaja. Monien mutkien ja vaikeuksien kautta ollaan tänään, Antinpäivänä 30.11.2013, siinä tilanteessa, että ensimmäiset paistot ovat suoritettu. Ensi viikolla, Suomen itsenäisyyden merkkipäivänä, ja sen ja suomalaisen työn kunniaksi 22" SL-35 päälirengas palaa markkinoille.

Kylkitekstit maalattu renkaisiin
Ensimmäiset koepaistot suoritettiin harmaalla kumipinnalla. 60-luvulla renkaat olivat harmaita, 70-luvulla pääasiassa mustia. Se on karkea jako. 80-luvun alussa tehtiin Helkaman lastenpyöriin 22" renkaita valkosivuisina. SL-35 pintakuvio on nykyisinkin tuotannossa 24" rengaskoossa 44*531mm, mikä käy 24" Kombi Maxi, Jupiter Loma ja joihinkin harvinaisempiin pyöriin. 26" rengaskoossa sitä on tehty retroihin IsoJopoihin ja Tunturi Poniin sekä vanhoihin mummomalleihin, milleissä 44*584.

Ensimmäinen pari uunista ulos
Tämä upea vuoden 1972 Jopo sai allensa ensimmäiset Ekotop SL-35 päälirenkaat

Upea Suomi Jopo 22" 2005 ja Ekotop retrorenkaat SL-35

Nyt markkinoille tulee kiva sarja vaaleasivuisia Ekotop SL-35 päälirenkaita: 22", 24" ja 26", kun tekemään lähdettiin. Näitä kahta jälkimmäistä ei tiettävästi ole koskaan aikaisemmin tehty valkosivuisina. Renkaat käyvät retro Jopoihin ja ne ovat myös tarkoitettu uustuotannon 22" Suomi-Jopoihin sekä 26" IsoJopoihin.

IsoJopo on raikkaan näköinen retroilla SL-35 valkosivurenkailla

Kuvan Jopo on erityisen hyväkuntoinen. Valmistusnumeron mukaan vuosimalli on 1972, takuutodistus on kirjoitettu merkityksellisenä päivänä 5.4.1973. Nyt, reilu 40 vuotta myöhemmin, Jopo sai allensa ensimmäiset Ekotop Retro SL-35 Ride! päälirenkaat. Alkuperäiset SL-35:t kestivät lähes tämän 40 vuotta.


Superoriginal Jopo Standard 1972, takuutodistus päivätty 5.4.1973

Tämä tyylikäs vuoden 1971 Jopo sai allensa ensimmäiset Ekotop RetroSL-35Ride! valkosivu päälirenkaat.
Jopo 1971 ja ensimmäiset Ekotop Retro SL-35 musta/valk. päälirenkaat alla
 
Kombi 22 on komea Ekotop renkailla
Ja vieläkin upeampi Kombi Fleur
Tähän tulee hienot tarrat!

Ekotop jatkaa ylpeänä suomalaista laatuperinnettä

Suomalainen Laaturengas oli ehjänä alla Jopossa 40 vuotta
Tässä on koeasennettuna ja -ajettavana 24" Nokian DH-sisäkumi 22" XC-renkaan sisällä, autoventtiili(Schräder). Hyvin sopii. Ja hyvin rullaa. Parasta mitä rahalla saa
Ekotop Retro SL-35 XC 22" ja Nokian 24" DH-sisäkumi(2mm)

Juuri nyt. Harmaa raaka-aine muuttuu Lieksassa huipputuotteeksi!
Rengasaihiot odottamassa paistoa
Retro SL-35 on otettu hyvin vastaan, ja nyt vastataan Jopoilijoiden toiveeseen. Harmaat päälirenkaat ovat juuri nyt tuotannossa. 
Ekotop rullaa jälleen tutkimattomia polkuja: 24" JoyRide! Tule mukaan!

Ekotop JoyRide! XC 24". Made in Lieksa, Finland
Kuuma juttu, tänään 24.3.14, kuvan rengas poltteli näppejä.

Ekotop Retro SL-35 Ride!on huippujuttu Jopoilijalle. Upea lahjaidea!.



maanantai 30. syyskuuta 2013

UKKO-PEKKA TULEE!

Syyskuun yksi kohokohdista kattilamiehelle oli höyryveturin kyyti Joensuu-Ylämylly-Joensuu. Sieltä se tuli, mutkan takaa, Ukko-Pekka höyryveturi Hr1 1009 vuodelta 1948 muutama vaunu perässään. laiturilla oli odottamassa satoja ihmisiä.

 

Odottelijoiden joukossa oli muutamia entisiä veeärrän miehiä, yksikin oli aloittanut veturin lämmittäjänä vuonna 1947 16-vuotiaana. Mukavia tarinoita kuultiin, kun juna oli hiukan myöhässä.


Siinä on historian havinaa, kun tämmöinen peli tulee ja sen livenä näkee. Kyseessä oli osa 20-vuotisjuhlamatkaa. Veturi entisöitiin silloin ja ensimmäinen matka oli Pieksämäki-Joensuu. Vaunut ovat entisöity briteissä vähän myöhemmin.


Ilmanvaihto ei pauhannut. Ilma oli hiilidioksidipitoista ja henki tunnelmallinen.




Kamerat olivat keskeisessä roolissa.


Höytiäisen kanavan ylitys, taustalla Kuopiontien sillat Marjalan ja Törmän kupeella.


Ylämyllyn asemalla odotti halkopino. Samaiselta asemalta läksin aikoinaan sotaisissa merkeissä lappiin, härkävaunussa.


Junankuljettajan työmesta. Ylhäällä etualalla ns. vesilasi, mistä näkee kattilan veden ja höyryn rajapinnan.


Hiilivaunusta polttoainetta tulipesään, alla.




Niin tutut, painemittari ja rekisterikilpi. Suurin sallittu paine 14,2bar, max lämpötila 205 astetta, 11,5 kuution vesitilavuus.

Takaisin Joensuun asemalle. Upea reissu. Kiitokset junan ystävälliselle väelle!

2017
Ukko-Pekka on taas reissussa. Kuva on heinäkuun toisesta matkasta Punkaharjulle 11.7. 2016. Nostalgiaa. Vedettävänä vanhoja eri aikakausien matkustajavaunuja. 1009 liikennöi Savonlinna-Punkaharju väliä heinäkuun ajan.

Lähtö Savonlinnan keskustasta

Veturinkuljettaja kertoi, että pannusssa on painetta 12bar


torstai 15. elokuuta 2013

5000 kävijää




Tänään 15.8.2013 ylittyi 5000:n kävijän raja, kiitokset!
Noin puolentoista vuoden aikana 5000 kävijää on tutustunut kirjallisiin ja kuvallisiin tuotoksiini. Kiitokset siitä.

RetroRide! kesä on ollut monipuolinen. Mielenkiintoisia kokemuksia on kertynyt plakkariin.


En ollut ennen käynyt Tähtitorninmäellä; nyt sinne satutttiin vahingossa.

Tuon Colosseumin merkitys Tallinassa on edelleen selvittämättä.

Det är absolut förbjudet at skita på golvet

Elokuun puoliväli


Elämä ei ole aina niin suoraviivaista



torstai 1. elokuuta 2013

VELIPUOLIKUU

"Sä muistatko viel, puistikkotien, missä yhdessä kuljimme silloin illoin ain, oma armas Elaine..."
Siitä on aikaa, kun Petelius kiirehti takaisin mikrofonin luo jatkamaa laulua. Hienoa viihdettä.

Tultiin tyttären kanssa, ja pyörien kera, juna-asemalta ja kas kummaa, vanha tuttu tervehti Utrantien päältä. Veli puolikuuhan siellä suurena, matalalla, ohenemassa, juustonkeltaisena.


Helsingin ostoksia oli tällä kertaa orkkis Helkama Jopo vuodelta 1971 Tervakoskelta ja Helkama President vuodelta 1995, vissiinkin joku juhlavuoden malli.

Helkama Jopo vuosimalli 1971, selkein tuntomerkki kokokaariketjusuoja

Sama paikka, Jopo keskellä Utrantietä. Kuvaan ei saa kuin kalpean aavistuksen ystävämme kuun komeudesta. Olen aina halunnut tämän Jopon runkomallin keltaisen kaunokaisen, sokkona ostin ja syytä tyytyväisyyteen on. Tältä puolelta Jopo tarrat ovat melkein hävinneet.

Ja pihassa monen sorttista Jopoa

Edestäpäin aito levyrunkoinen Jopo 1971, keskellä uustuotannon Suomi Jopo 22" vuodelta 2004 ja sopivasti taaimmaisena Taiwanissa valmistettu 2010 Jopo, joka vaatii täydellistä huoltoa, kuten tämä vanhuskin.

Tällä puolella tarrat ovat hyvät

Päivänvalossa kaikki näyttää erilaiselta. Mukava yllätys tuli kaupan päälle: edessä on lähes uudenveroinen Nokian Sl-35 päälirengas, takanakin ihan hyvä, joskin kulunut ja hiukan pykinyt.

Legendaarinen Nokian SL-35 päälirengas


Patinassa löytyy. Kukkatarra, Kissansilmä katkaistu salmiakki
Noin, aika rientää, tämä päivä 31713, vaihtuu elokuuksi. Kerron toisessa plokissa Eppu Normaalin Lieksan konsertista.

Helkama President 26" ja Nokian Ultra Tour sivuheijastinnauhoilla